Osuuskunnan vuosikokous on la 12.5. klo 10 Lihasulan kylätalolla
Tervetuloa kuulemaan vesiasioita ja päättämään osuuskunnan asioista. Virallisten vuosikokousasioden lisäksi on vesi-info. Kahvi- ja pullatarjoilu. Hallitus
Työt edenneet hyvin Toosilanniemessä Rantaraitin ja Pipsaminpolun alueella, 13.3.2012
Osuuskunnan hallitus päätti kokouksessaan 20.2.2012 jatkaa rakentamista siten, että rakennetaan Pipsaminpolun ja Rantaraitin liittymät. Ansionlahdentien alueen runkolinja on rakennettu ja osuuskunta on yhteydessä liittyjiin,kun liittymien tuonti runkolinjalta tontin sisäpuolelle käynnistyy.
Päätös Ameriikanraitin liittymistä tehdään myös piakkoin. Maasto on vaikeaa ja liittyjiä on melko niukasti.
Kaikki liittymät on mahdollista rakentaa ja kiinteistöt voidaan kytkeä verkostoon kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Osa näillä näkymin jo aiemminkin. Liittyminen voi tapahtua, kun painekokeet on tehty ja veden todettu hyväksi laboratoriokokein.
Kiinteistöissä on ajankohtaista miettiä tontilla tapahtuvia putkitöitä ja viemärikaivon paikkaa (jos viemäriin liitytään). Tonttityöt kuuluvat kiinteistöomistajalle, myös viemärikaivon asennus ja sähkötyöt. Viemärikaivo vaatii 3-vaihesähkön. Tonttijohtojen ja viemärikaivon asennuksesta voi pyytää tarjouksen esimerkikisi osuuskunnan urakkaa tekevältä urakoitsijalta, jolloin ne tehdään samassa yhteydessä, kun tontille tuodaan johdot.
Töiden hyvä eteneminen tarkoittaa, että kalliota ei ole juuri jouduttu louhimaan. Kalliopaikat on päästy kiertämään. Tällöin putkien asentaminen etenee nopeasti ja kustannusarvion mukaisesti.
Eteneminen merkitsee myös sitä, että osuuskunta lähettää laskut niille, joiden liittymät on päätetty rakentaa ja rakentaminen alueelle on alkanut. Laskussa on osuuskunnan liittymismaksu sekä pääosa liittymän hinnasta.Viemärikaivojen laskut lähetetään, kun kaivot on toimitettu. Kun päätös rakentamisesta on tehty, osuuskunta lähettää myös omalta puoleltaan allekirjoitetun liittymäsopimuksen ao. liittyjille.
Liittymän ottaminen nyt kimpassa rakennettaessa on selvästi halvempaa kuin myöhemmin yksittäin. Sijoitukselle saa hyvän koron, vaikka liittymä otettaisiin käyttöön vuosien päästä. Vain nyt mukaan tulevat saavat avustusta ja kustannukset määräytyvät rakentamisen hinnan perusteella. Kuitenkin niin, että hinta ei voi jäädä alle sen, mitä aiemmin liittyneet ovat maksaneet. Jatkossa yksittäiset liittymät rakennetaan ns. listahinnan mukaan. Listahintaa korotetaan maarakennuskustannusindeksin mukaan.
Toosilanniemen jatkohankkeen vaihe 1 käynnistyi tammikuussa 2012 KÄY KATSOMASSA JA KERRO NAAPUREILLE
VHOKn hallitus päätti 9.1.2012 käynnistää jatkohankkeen Ansionlahdentien liittymien osalta (5 kpl). Samalla rakennetaan myös ns. välipumppaamo, joka palvelee kaikkia Ansiolahdentien-Ameriikanniemen alueen liittymiä. Hanke valmistuu kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Työt ovat edenneet hyvin ja runkolinjaa on 10.2.2012 rakennettu yli 700 m. Kannattaa poiketa katsomassa.
Urakkasopimuksessa on optio laajentaa hanketta heti kun liittyjämäärä on sellainen, että liittymän hinta jää kohtuulliseksi liittymän hankkijalle. Kiinnostuneita on ollut ja näyttää, että Rantaraitin, Pipsaminpolun ja Ameriikanniemen liitymätkin rakennetaan.
Kaikki kiinnostuneet eivät ole vielä lähettäneet hakemuksiaan. Päätös on tehtävä melko pian. Hallitus kokoontuu 20.2. päättämään laajentamisesta eli lisäliittymien rakentamisesta.
Maanomistajien kanssa on sovittu, että peltoalueiden osalta rakentaminen on tehty huhtikuun loppuun mennessä. On todennäköistä, että mikäli hanketta ei nyt laajenneta kattamaan koko Ansiolahdentien- Ameriikanniemen aluetta, tulee rakentamiseen muutaman vuoden tauko. Kaikkien halukkaiden liittymät ehditään rakentaa kesäkuun 2012 loppuun mennessä.
Nyt tehtynä liittymä tulee n. 2000 € halvemmaksi kuin yksittäin myöhemmin rakennettuna. Nyt hanke saa ELY-keskuksen avustusta, joka kohdennetaan nyt mukana oleville. Liittymä kannattaa siis teettää myös vastaisen varalle, myöhemmin tulevaisuudessa käyttöön otettavaksi. Voi ottaa myös ensin pelkän veden käyttöön.
Osuuskunta on saanut ELY-keskukselta avustuksen (n.1000 € per liittymä) tälle jatkohankkeelle. Sitä eivät saa jälkeenpäin rakennetut liittymät.
Rantaraitilla ja Ameriikanraitilla kyettäneen rakentamaan kahden tai jopa useamman tontin yhteisiä viemäripumppukaivoja, jolloin säästöä tulee 1200...1600 € per liittymä. Jos putket tuodaan tontille, mutta liittymää ei oteta käyttöön, on vuosittainen käyttömaksu 40 € + alv 23%.
Osuuskunta laskuttaa hakemuksen tehneiltä osuuskunnan liittymämaksun ja liittymän ennakkomaksun, kun päätös rakentamisen alkamisesta on tehty.
Nyt kannattaa lähteä mukaan. Monet liittyjät ovat ottaneet liittymän tontille seuraavaa sukupolvea ajatellen tai ottavat sen käyttöön, kun rakennukseen tehdään remontti. Myös kiinteistön arvo nousee enemmän kuin mitä liittymä maksaa.
Vesimaksut 1.1.2012 alkaen
Kangasalan Veden osuuskunnalta perimän veden ja jäteveden hinnat nousevat 1.1.2012 alkaen. Osuuskunnan hallitus päätti vuoden 2012 maksuista marraskuun kokouksessaan seuraavasti
VHOK:n uudet maksut 1.1.2012 alkaen
Vesimaksut €/m3 (sis.alv 23 %)
- Talousvesi = 1,93, Jätevesi = 3,04, Yhteensä = 4,97,
Käyttömaksut/käyttövastikkeet pysyvät ennallaan (sis.alv 23%):
- - käyttöön otetut liittymät = 135,30 €
- - jos käyttöönotto tapahtuu 1.5.jälkeen = 67,65 €
- - rakennetut, ei käyttöön otetut liittymät = 49,20 €
Osuuskunnan lainan korko 2,8 % vuonna 2012
Hallitus päätti osuuskunnalta lainan ottaneiden koron määrän marraskuun kokouksessaan. Korko on 2,8 % vuonna 2012. Lainaottajat saavat uuden laskun lainan lyhennykseen + korkoihin tilitoimistolta tammikuussa. Vastikkeet voi maksaa puolivuosittain, kerran vuodessa tai kuukausittain.
Kuukausittain maksavien tulee maksaa tammikuun vastike helmikuun alussa yhdessä helmikuun vastikkeen kanssa. Osuuskunnan lainan voi maksaa kokonaan pois yhtenä eränä kahdesti vuodessa, kesäkuun ja joulukuun lopussa.
Mitä jätevesien suhteen tulee tehdä haja-asutusalueella
Vesihuolto-osuuskunnan liittymä on ratkaisu jätevesiasioissa, mutta mitä asetus sanoo.
Lue ELY-keskuksen tiedote Jätevesiasiat kuntoon haja-asutusalueella
Toosilanniemen haaran rakentamisen 1. vaihe valmistui - vesi on hyvää talousvettä
Rakennustyöt alkoivat tammikuussa ja valmistuivat kesäkuun lopulla 2011. Rakentamisen käynnistyessä mukana oli 10 liittyjää ja rakentamisen aikana on tullut 4 lisää. Tämän takia verkostoa rakennettiin enemmän kuin alkuperäinen suunnitelma oli.
Verkoston linjausta on rakentamisen aikana jokin verran muutettu, kun on haettu säästöjä, halvempia reittejä, vältetty kallion louhintaa ja muita kalliita rakentamisratkaisuja. Rakentamisen lopulliset kustannukset saadaan selville piakkoin ja niiden perusteella lähetetään liittyneille tasauslasku kesän aikana.
Vesi täytti kesäkuun lopulla otetusta näytteestä tehdyn laboratoriotutkimuksen mukaan hyvän talousveden vaatimukset.
Vuosikokouksen päätöksiä 21.5.2011
Osuuskunnassa oli jäseniä vuoden 2010 lopussa 137 kappaletta.
Vuosikokous valitsi hallitukseen erovuorossa olleen Ismo Nousiaisen sekä Antti Haralan. Hallituksen kokoonpano on Pekka Pajakkala (pj), Eva Palotie (siht), Antti Harala, Jaakko Ikävalko, Ismo Nousiainen ja Pekka Pohjoismäki. Varajäsenet ovat Sauli Brander ja Martti Antila.
Vuosikokous päätti, että myös liittymävarauksilta peritään vuodesta 2011 alkaen vuosimaksu ns. hoitovastike. Maksu 40 € + alv on liittymän käyttöön ottaneiden vuosimaksua (110 €+alv) pienempi. Osuuskunnan verkoston ylläpito kuuluu kaikille liittymän ottaneille, eivätkä käyttöön ottaneiden vuosimaksut kata vuosittaisia kuluja. Vastaava käytäntö on myös muilla osuuskunnilla.
Liittyminen osuuskuntaan
Kiinteistön liittämiseksi osuuskunnan verkostoon tarvitaan kiinteistökohtainen liittymissopimus. Sitä ennen tulee kiinteistönomistajahenkilön olla osuuskunnan jäsen liittymishakemus Kiinteistön liittymisopimus tulee lähettää allekirjoitettuna kahtena kappaleena osuuskunnalle mahdollisimman pian. Osuuskunta allekirjoittaa sopimuksen vasta sitten, kun on lopullinen päätös siitä, minne verkosto rakennetaan. Sopimuksen teon yhteyteen liittyvä 1000 euron maksu tulee maksaa myös välittömästi. Lähetys- ja pankkitilitiedot lomakkeessa. Lomakkeen voi avata, täyttää ja tulostaa tästä: kiinteistön liittymissopimus
Arkisto sisältää vanhempia uutisia
Dokumentit
JulkisetDokumentit alta löytyy projektiin ja käytyihin neuvotteluihin liittyviä asiakirjoja ja muistioita
Ohjeita sivustoa ylläpitäville täällä: YlläpitoSivut